Perinteisesti toimintakykytietoa on kirjattu vapaamuotoisena, kuvailevana tekstinä. ICF-luokitus mahdollistaa toimintakyvyn kuvaamisen yhtenäisellä rakenteella, jossa viitekehys tarjoaa kirjaamiselle otsakkeet, joiden mukaisesti toimintakykyä ja sen rajoitteita arvioidaan osallistumisen, suoritusten, kehon toimintojen ja ruumiin rakenteiden tasolla. Lisäksi kuvataan ympäristö- ja yksilötekijät, jotka ovat ns. kontekstuaalisia, toimintakykyyn vaikuttavia tekijöitä. ICF-luokituksen hierarkkinen rakenne mahdollistaa toimintakyvyn osa-alueiden kuvaamisen joko yleisellä tai tarkemmalla alatasolla yksi-neliportaisen numerotunnuksen avulla. Koodin ensimmäisenä merkkinä on kirjain; b viittaa ruumiin/kehon toimintoihin, s ruumiin/kehon rakenteisiin, d suorituksiin ja osallistumiseen ja e ympäristötekijöihin. Koodiin lisätään tarkenne eli numeerinen arvio, jolloin saadaan myös haasteen vaikeusaste kuvattua. Osallistumisen, suoritusten ja ruumiin/kehon toimintojen kohdalla tarkenteet arvioidaan asteikolla 0-4 ja tarkenne erotetaan kirjaimen ja numeron sisältävästä koodista pisteen (.) avulla. Asteikolla 0 tarkoittaa ettei ongelmaa ole, 1 tarkoittaa lievää, 2 kohtalaista, 3 vaikeaa ja 4 ehdotonta ongelmaa. Ympäristötekijät kuvataan myös asteikolla 1-4, mutta nämä tekijät kuvataan joko toimintakykyä edistävinä (+) tai estävinä (-).  Lisätietoa ICF-luokituksen rakenteesta löytyy mm. THL:n www-sivuilta.